Wanhan ajan iltamat
Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.
- pe 12.5.2023 klo 19
- Oma Tupa
- Teinintie 4, 39500 Ikaalinen
Omalla Tuvalla järjestetään perjantaina 12.5. klo 19 Wanhan ajan iltamat. Tilaisuus
on kunnianosoitus suomalaiselle iltamaperinteelle, jonka mukaan ensin on
ohjelmaosuus, sitten tarjoilua ja lopuksi puolitoista tuntia tanssia. Illan kuuluttajana
toimii Juhana Tuomola. Tuotolla kerrytetään Oman Tuvan katonmaalausrahastoa:
”tuu kattoon, kun me kerätään rahaa kattoon!”
Ohjelmaosuudessa kuulemme Hannu Tarnan esittämänä rakkaita, suomalaisia
sävellyksiä pianolle sekä Marko Laitilan lausumana tunnettua suomalaista runoutta.
Marra Lukander soittaa pianolla toivekappaleitaan ja kertoo niistä. Marra on
yhdessä Olena Nevmerchickan kanssa perehtynyt Eino Leinon v. 1917 kirjoittamaan
runoon Terve Ukraina, jonka kuulemme suomeksi ja ukrainaksi. Ohjelmaosuuden
lopuksi saamme tanssivia terveisiä paritanssin maailmasta, kun Esa Hopsu ja Hanna
Saraketo avaavat nykyistä tanssikulttuuria.
Väliajalla on tarjolla voileipiä ja kakkua sekä kahvia ja teetä. Ilta päätetään tansseihin
Seppo Sjömanin, Hannu Taupilan ja Tiina Viljakaisen harmonikkojen säestyksellä.
Lipun hinta, 20 euroa, sisältää koko kattauksen: ohjelman, tarjoilun, tanssit sekä
lämpöisen mielen hyvän asian kannattamisesta. Tervetuloa!
